
Tulostuksen ja perinteisten julkaisuratkaisujen vanhempana varapääjohtajana Naresh Gupta valvoo Adoben itsenäisten tulostus-, web-julkaisu- ja verkko-opetustyökalujen, kuten Adobe® PostScript®-, Macromedia® Contribute- ja Macromedia Captivate -ohjelmistojen markkinointia ja kehitystä. Hänen organisaationsa palvelee laajaa ja vakiintunutta asiakaspohjaa, joka julkaisee sisältöä paperilla, sähköisesti tai webissä.
Gupta on myös Adoben Intian tutkimus- ja kehityslaitoksen toimitusjohtaja. Vuonna 1997 hän perusti Adoben Noidan kampuksen, ja Adoben vuonna 2005 toteuttaman Macromedian oston myötä hän integroi siihen toisen, Bangaloren, toimintakampuksen. Guptan johtajuuden aikana Intian laitoksen toiminta on kasvanut, ja se on nyt Adoben suurin Yhdysvaltain ulkopuolinen tutkimus- ja kehityslaitos. Laitos toimii merkittävänä tuoteinnovaation keskuksena ja siellä on syntynyt useita teknologiapatentteja.
Toimiessaan aikaisemmin tietokonetutkijana Adoben yritystutkimusryhmässä Gupta tutki kuvankäsittelyä ja ymmärtämistä. Tämä työ johti viiteen teknologiapatenttiin, ja sen ansiosta kehitettiin Adobe Photoshop® -ohjelmiston ja muiden Adobe-tuotteiden keskeiset ominaisuudet.
Ennen liittymistään Adobeen Gupta toimi päätiedemiehenä ja sovelletun tekoälyn ryhmän johtajana LNK Corp:ssa, Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoittamassa yhtiössä, jossa kehitetään ratkaisuja kuva- ja kuviotunnistukseen, kohteen seurantaan, datalouhintaan sekä tietojen yhdistämiseen ja pakkaamiseen.
Guptalla on runsaasti tietojenkäsittelytutkimukseen liittyviä julkaisuja muodon, liikkeen ja tekoälytutkimuksen saralla. Hän hankki kandidaatin tutkinnon tietojenkäsittelytieteessä Intian teknillisestä opistosta Kanpurissa, jossa hänet nimettiin kultamitalistiksi. Hänellä on maisterin ja tohtorin arvot tietojenkäsittelytieteessä Marylandin yliopistosta (College Park). Guptan tohtorinväitös, "Recovering Shape and Motion from a Sequence of Images", nimettiin ACM Distinguished Dissertation -palkintoehdokkaaksi.
Pääjohtaja ja Toimitusjohtaja
Varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja
Senior Vice President, General Counsel ja Corporate Secretary Adobe Systems Incorporated
Vanhempi varapääjohtaja, tulostuksen ja perinteisten julkaisuratkaisujen liiketoimintayksikkö, ja toimitusjohtaja, Intian tutkimus- ja kehityslaitos
Vanhempi varapääjohtaja ja markkinointijohtaja
Varapääjohtaja ja tietohallintojohtaja
Vanhempi varapääjohtaja, henkilöstöhallinto
Vanhempi varapääjohtaja ja toimitusjohtaja, Digitaalinen markkinointi
Varapääjohtaja, maailmanlaajuiset kenttätoiminnot
Vanhempi varapääjohtaja ja toimitusjohtaja, liiketoiminnan tuottavuuden liiketoimintayksikkö