Lisenssien siirto CLP-jäsenille on sallittua CLP-jäsenyyden mukaan. Kuten CLP-jäsenyyden ehdoissa mainitaan: Lisenssin siirron on tapahduttava käyttöoikeussopimuksen ehtojen mukaan. Mikään tämän ehdon vastainen siirto ei ole voimassa. Adobe voi myöntää tämän sopimuksen mukaan Adoben oikeuksia ja velvollisuuksia kokonaan tai osittain.
CLP-jäsenien hankittujen lisenssien siirtomäärää ei ole rajattu.
Adobe sallii nykyisen version tilanneiden ohjelman jäsenten käyttää ohjelman edellistä versiota. Jos tällaisilla jäsenillä ei ole vanhan version sarjanumeroa, ne voivat pyytää sarjanumeroa Adoben asiakaspalvelusta. Edellisen version ohjelmisto on saatavana sähköisenä ohjelmistotoimituksena ja voidaan hankkia tavallisilta jälleenmyyjiltä. Ohjelman jäsenen on noudatettava nykyisen version loppukäyttäjän käyttöoikeussopimuksen kaikkia ehtoja.
Huomautus: Tätä käytäntöä sovelletaan myös TLP- ja FLP-ohjelmiin.
Tietylle kieliversiolle myydyt lisenssit käsittävät käyttöoikeuden vain tällä kielellä toimitettuihin tuotteisiin. Ohjelman jäsenillä ei ole oikeutta ottaa käyttöön tuotetta muilla kielillä kuin sillä, jolle käyttöoikeus on myönnetty. Käyttöoikeudet, joiden kieleksi on määritetty Kaikki, oikeuttavat ohjelman jäsenen ottamaan tuotteen käyttöön millä tahansa haluamallaan kielellä. Poikkeuksia edellä mainittuihin ehtoihin voidaan soveltaa silloin, kun ohjelman jäsenellä on voimassa oleva Upgrade Plan eikä tietystä tuotteesta ole saatavana uutta versiota alkuperäisessä lisenssissä määritetyllä kielellä tai kun siitä julkaistaan uusi kieliversio. Tällaisissa tapauksissa Adobe ilmoittaa, mitä kielien vaihto-oikeuksia versioita ohjelman jäsenellä on.
Adoben määrälisenssiasiakkaat (AVL) saavat tuotteen sarjanumerot sekä Windows® - että Macintosh-käyttöjärjestelmiä varten, jos tuotteesta on saatavana molemmat versiot ja jos tuotteen versio molemmissa käyttöympäristöissä on sama. Ohjelman jäsenet voivat käyttää kumpaa tahansa käyttöympäristöä niin kauan kuin käytössä olevien lisenssien kokonaismäärä ei ylitä hankittua määrää.
Tuotteen kaikkea käyttöä säätelee sen loppukäyttäjän käyttöoikeussopimus (EULA), joka pitää yleensä hyväksyä sähköisesti napsauttamalla asianmukaista painiketta. Käyttöoikeussopimukset löytyvät Adobe-tuotteiden käyttöoikeussopimusten sivulta. Jos CLP 5- tai EA 2 -sopimuksen ehdot ovat ristiriidassa loppukäyttäjän käyttöoikeussopimuksen kanssa, CLP 5- ja EA 2 -ohjelman ehdot ovat voimassa.
CLP-ohjelman jäsenten pitää solmia tietovälineiden kopiointisopimus CLP 5 -jäsenyyden lisäksi saadakseen luvan tietovälineiden kopiointiin. Kaikki kyseisessä sopimuksessa määritetyt rajoitukset tai vaatimukset koskevat tietovälineiden kopiointia.
Tiettyjen Adobe-ohjelmistojen rinnakkaislisenssit saattavat olla Adoben oppilaitosten kumulatiivisen lisenssiohjelman (CLP) jäsenorganisaatioiden tilattavissa. Jos olet tilannut kyseisen lisenssin, suostut siihen, että kopioimalla ja asentamalla kyseisen Adoben ohjelmistotuotteen kokonaan tai sen osan tai käyttämällä sitä hyväksyt sen, että opetussektorin CLP-jäsenen ("sinä") kyseisen Adoben ohjelmistotuotteen käyttöä hallitsevat seuraavat käyttöehdot ("Rinnakkaislisenssien ehdot") sovellettavan loppukäyttäjän käyttöoikeussopimuksen ("EULA") lisäksi. Jos et suostu rinnakkaislisenssien ehtojen ja käyttöoikeussopimuksen noudattamiseen, et saa asentaa tai käyttää saamaasi Adoben ohjelmistotuotetta. Kuten näissä rinnakkaislisenssien ehdoissa on käytetty, kaikilla isolla kirjaimella alkavilla termeillä, joita ei ole muuten määritelty rinnakkaislisenssien ehdoissa, on sama merkitys kuin kyseisille termeille on annettu käyttöoikeussopimuksessa. Rinnakkaislisenssien ehdot syrjäyttävät käyttöoikeussopimuksen, jos termien välillä on ristiriitaa. Jos opetussektorin CLP-jäsenen osallistuva kumppani tilaa yhden tai useampia rinnakkaislisenssejä, kaikki oikeudet ja velvollisuudet, jotka on tässä kuvattu opetussektorin CLP-jäsenelle, pätevät siten kyseiselle kumppanille.
Termi "Rinnakkaislisenssi" tarkoittaa lisenssiä käyttää tiettyä Adoben ohjelmistotuotetta ("Ohjelmisto") perustuen käyttäjämäärään, joka saa käyttää ohjelmistoa tiettynä ajanhetkenä, kun ohjelmisto on asennettu joko (i) tietokoneen tiedostopalvelimeen ja henkilö on sen käynnistänyt toisesta tietokoneesta samassa sisäisessä verkossa kuin tiedostopalvelin tai (ii) henkilön tietokoneeseen, mutta sitä saa käyttää vain, kun tietokoneen tiedostopalvelin on myöntänyt kyseisen henkilön tietokoneelle luvan sisäisen verkon kautta. Rinnakkaislisensseihin saatetaan soveltaa korkeampia hintoja kuin CLP-ohjelmassa saataviin tavallisiin ohjelmistolisensseihin. Ohjelmiston samanaikaisten käyttäjien määrä ei saa ylittää kyseisen ohjelmiston myönnettyjen rinnakkaislisenssien kokonaismäärää. Huolimatta mistä tahansa käyttöoikeussopimuksen vastaisesta termi "sisäinen verkko", kuten sitä käytetään käyttöoikeussopimuksessa, laajennetaan käsittämään pääsylupa kyseisellä hetkellä kirjoilla oleville oppilaille yksinomaan rinnakkaislisenssien käytössä. Ellei tässä ole toisin määritelty, kaikki muut käyttöoikeussopimuksen ehdot säätelevät ohjelmiston käyttöä, jotka on lisensoitu rinnakkaislisenssikäytännön mukaisesti.
Rinnakkaislisenssejä saavat tilata vain valtuutetut, tällä hetkellä opetussektorin CLP-ohjelmaan rekisteröityneet oppilaitokset. Oppilaitokset määritellään opetussektorin CLP-ohjelman määritelmän mukaisesti. Ohjelmistojen, jotka on tilattu rinnakkaislisenssin perusteella opetussektorin CLP-ohjelmassa, käyttö on rajoitettu vain tietokoneisiin (kuten kyseinen termi on määritelty käyttöoikeussopimuksessa), jotka sijaitsevat fyysisesti luokkahuoneessa tai opiskelijoiden käytössä olevassa laboratoriossa. Rinnakkaislisenssejä ei saa käyttää eri oppilaitoksissa. Ohjelmistoa saa käyttää vain sinun omistamastasi tai liisaamastasi tietokoneesta. Siten ohjelmiston käyttö paikoissa, jotka eivät täytä yllä mainittuja vaatimuksia, on kiellettyä rinnakkaislisenssin mukaisesti. Seuraavassa on epätäydellinen esimerkkiluettelo kielletyistä tilanteista:
Voit kysyä Adoben myyntiedustajalta, jos sinulla on kysymyksiä siitä, onko suunniteltu rinnakaislisenssin käyttö rinnakkaislisenssisääntöjen mukaista.
Jotta toimitaan sääntöjen mukaisesti, rinnakkaislisenssejä on tilattava yhtä suuri määrä kuin organisaatiossa on henkilöitä, jotka käyttävät ohjelmistoa samanaikaisesti määrätyissä tiloissa.
Edellytyksenä ohjelmiston käytölle, joka on hankittu rinnakkaislisenssin perusteella, sinun on myös ylläpidettävä ja käytettävä lisenssin valvonnan ja käytön hallinnan työkalua, joka pystyy vähintään (i) seuraamaan ja hallitsemaan rinnakkaislisenssien käyttöä, (ii) isännöimään ohjelmiston jakelua ja käytön hallintaa ja (iii) ottamaan käyttöön hyväksyntäprosessin ohjelmiston käytön sallintaan/kieltoon yksittäisen tietokoneen ja/tai tapahtuman perusteella. Sinun on konfiguroitava lisenssienvalvonnan ja käytön työkalu, jonka avulla voidaan estää ohjelmiston yksittäisten käyttäjien kokonaismäärää ylittämästä kyseisen ohjelmiston rinnakkaislisenssien kokonaismäärän.
Sinun ylläpidettävä tarkat tiedot (i) tietokoneista, jotka ovat käyttäneet ohjelmistoa edellisen kahden (2) vuoden aikana; (ii) ostamiesi rinnakkaislisenssien kokonaismäärästä; (iii) ja Adobe-ohjelmistoista, joille sinulla on rinnakkaislisenssejä. Näitä tietoja on säilytettävä tallessa, ja Adobella tai sen valtuuttamilla edustajilla on oikeus tarkistaa tiedot lisenssiehtojen noudattamisen vaatimusten, jotka on määritetty nykyisessä Adoben kanssa solmitussa opetussektorin CLP-sopimuksessa, mukaisesti.
Yhden rinnakkaislisenssin mille tahansa Adoben ohjelmistopaketin tuotteelle (kuten Adobe® Creative Suite® Design Premium, Adobe Creative Suite Web Premium jne.) määritetään olevan käytössä kullekin yksittäiselle käyttäjälle, joka käyttää mitä tahansa Adoben ohjelmistopakettiin kuuluvaa Adobe-ohjelmistonimikettä. Jos sinulla on esimerkiksi kymmenen (10) Adobe Creative Suite Web Premium -ohjelmiston rinnakkaislisenssiä ja yksi yksittäiskäyttäjä käyttää Adobe Photoshop® CS -ohjelmistoa Web Premiumissa ja toinen yksittäiskäyttäjä käyttää samanaikaisesti Adobe Dreamweaver® CS -ohjelmistoa, jäljellä on kahdeksan (8) Web Premiumin rinnakkaislisenssiä, joita voi käyttää samanaikaisesti.
Adoben ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssit tietyille Adobe-ohjelmistoille voivat olla valtuutettujen oppilaitosten tilattavissa Adoben opetussektorin kumulatiivisessa lisensiohjelmassa ("CLP") ja kertalisenssiohjelmassa ("TLP") ja vain niissä maissa, joissa ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssejä myydään. Jos oppilaitoksesi on tilannut ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin, kopioimalla, asentamalla tai käyttämällä oppilaitokselta saamaasi kyseistä Adobe-ohjelmistuotetta kokonaan tai sen osaa ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssisopimuksen mukaisesti, suostut siihen, että seuraavat käyttöehdot sitovat oppilaitostasi ja hyväksyt ne ("Ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiehdot"). Ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiehdot yhdessä soveltuvan Adoben ohjelmistotuotteen loppukäyttäjän käyttöoikeussopimuksen ("EULA") säätelevät oppilaitoksesi Adoben ohjelmistotuotteen käyttöä. Kuten näissä ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssien ehdoissa on käytetty, kaikilla isolla kirjaimilla alkavilla termeillä, joita ei ole muuten määritelty ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehdoissa, on sama merkitys kuin kyseisille termeille on annettu käyttöoikeussopimuksessa. Ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehdot syrjäyttävät käyttöoikeussopimuksen, jos termien välillä on ristiriitaa.
1.1. "Ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitos" on ensimmäisen tai toisen asteen koulu, joka on hyväksytty oppilaitos, kuten kyseinen termi on määritelty opetussektorin CLP-sopimuksessa. Kysy TLP-kelpoisuudesta Adoben valtuutetulta jälleenmyyjältä.
1.2. "Ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmisto" tarkoittaa Adoben ohjelmistotuotetta, joka on määritelty edelleen Ensimmäisen ja toisen asteen site-lisenssiohjelmistoksi soveltuvassa CLP- tai TLP-hinnastossa. Tekninen tuki tai upgrade plan -sopimukset eivät sisälly ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmisto-ohjelmaan.
1.3. "Opettaja" tarkoittaa ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitoksen työntekijää, jonka ensisijainen tehtävä on opettaa mitä tahansa ensimmäisen ja toisen asteen luokka-astetta hyväksytyssä ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitoksessa.
2.1 Kelpoisuus. Ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssejä voivat tilata ja käyttää vain ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitokset CLP- ja TLP-ohjelmien kautta. Jos oppilaitoksesi on tilannut yhden tai useampia ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssejä, mutta se ei kelpaa ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitokseksi, sen on palautettava ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmistot välittömästi jälleenmyyjälle, hävitettävä ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmistojen kaikki kopiot tietokoneistaan ja palautettava ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmistot välittömästi Adoben valtuutetulle jälleenmyyjälle.
2.2 Lisenssin myöntäminen Kun oppilaitoksesi toimii käyttöoikeussopimuksen (EULA) ja näiden ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehtojen mukaisesti sekä maksaa kaikki voimassa olevat maksut, Adobe myöntää oppilaitokselle muuhun kuin yksinoikeuteen perustuvan, ei-siirrettävissä olevan lisenssin jäljentää, asentaa ja käyttää ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston tarkkoja objektikoodin kopioita näiden ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehtojen mukaisesti korkeintaan aikaisemmin mainitun maksimäärän. Ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston käyttöä säädellään käyttöoikeusopimuksella (EULA) ja näillä ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehdoilla. Jos käyttöoikeussopimuksen ja näiden ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehtojen välillä on mitään ristiriitaa, ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehdot ovat ensisijaiset.
| Hankittu lisenssityyppi | Oppilaitoksen kopioiden enimmäismäärä (riippumatta käyttöympäristöstä) |
|---|---|
| < 250 | 250 |
| < 500 | 500 |
2.3 Käyttö vain koulussa. Kukin oppilaitoksellesi myönnetty ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssi sallii oppilaitoksellesi ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin käytön vain yhdessä koulun sijaintipaikassa. "Yksi koulun sijaintipaikka" tarkoittaa koulua, joka sijaitsee vain yhdessä katuosoitteessa. Asennukseen ja/tai käyttöön toisissa paikoissa on hankittava erikseen lisää ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssejä. Ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssi on rajattu kaikkien toimitukseen kuuluvien ohjelmistojen asennukseen (riippumatta käyttöympäristöstä) hankitun lisenssin ehtojen mukaisesti korkeintaan maksimäärään oppilaitoksen omistamia tai liisaamia tietokoneita. Sallittu maksimimäärä on määritelty yllä olevassa kappaleessa ja se on riippuvainen oppilaitoksen hankkimasta lisenssityypistä.
2.4 Vain opetuskäyttöön. Huolimatta mistä tahansa käyttöoikeussopimuksen vastaisesta ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmistoa saa käyttää vain opetuskäyttöön eikä sitä saa käyttää tai jaella millekään muulle osapuolelle mihinkään muuhun käyttöön. Siten ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston käyttö on rajoitettu vain tällä hetkellä kirjoilla oleviin ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitoksen oppilaisiin ja tällä hetkellä kyseisessä ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitoksessa työskenteleviin opettajiin, hallintohenkilökuntaan ja muuhun henkilökuntaan.
2.5 Opettajien kotitietokoneasennukset. Huolimatta mistä tahansa käyttöoikeussopimuksen vastaisesta yllä olevan kohdan 2.2. lisäksi oppilaitoksessa työskentelevät opettajat saavat asentaa ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston yhden (1) kopion kotitietokoneeseen pelkästään sellaisiin tarkoituksiin, jotka liittyvät opettajan työtehtävien hoitoon oppilaitoksessa (kuten oppituntien suunnittelu, opetuksen valmistelu) sillä ehdolla, että kyseiset asennukset eivät ylitä seuraavassa määriteltyjä maksimimääriä:
| Hankittu lisenssityyppi | Opettajien kotikäyttöön tarkoitettujen kopioiden maksimimäärä |
|---|---|
| < 250 | 25 |
| < 500 | 50 |
Kyseiset opettajan kotikäyttölisenssit päättyvät automaattisesti, kun opettaja ei ole enää oppilaitoksen palveluksessa. Siinä tapauksessa oppilaitoksen on pyydettävä opettajaa palauttamaan mitkä tahansa ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston kopiot oppilaitokselle ja poistettava kopiot kotikoneestaan.
2.6 Palvelintietokoneen käyttökielto. Huolimatta mistä tahansa käyttöoikeussopimuksen vastaisesta oppilaitos ei saa asentaa mitään ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmistoa palvelintietokoneeseen, jossa sitä voidaan käyttää toisista kyseiseen palvelintietokoneeseen kytketyistä tietokoneista.
3.1. Oppilaitoksesi suostuu siihen, että se on yksin vastuussa kaikista kustannuksista, joita liittyy ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston kopiointiin ja asennukseen. Oppilaitoksesi suostuu siihen, että (1) oppilaitos ei aiheuta tai salli mitään tekijänoikeusmerkintöjen tai omistusoikeuden selitteiden poistamista ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmistosta; (2) oppilaitos jäljentää kaikkiin ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston kopioihin tekijänoikeusmerkinnän ja mitkä tahansa omistusoikeuden selitteet, joita on ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston pääkopiossa; ja (3) oppilaitos suorittaa kohtuullisia toimia varmistaakseen, että kukin ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssiohjelmiston käyttäjä on tietoinen sovellettavan käyttöoikeussopimuksen ehdoista ja näistä ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehdoista ja noudattaa niitä.
3.2. Tilaukset. Jos oppilaitos tilaa ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssejä opetussektorin CLP-ohjelman kautta, oppilaitoksen on tilattava ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssit näiden ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssin ehtojen mukaisesti käyttämällä vain ensimmäisen ja toisen asteen koulujen site-lisenssien SKU-numeroita ja viitattava oppilaitoksen CLP-sopimukseen minkä tahansa tilauksen yhteydessä. Oppilaitos ymmärtää, että Adoben jälleenmyyjät voivat laskuttaa lisämaksuja toimituksesta ja käsittelystä riippuen siitä, onko oppilaitoksesi oikeutettu osallistumaan drop-ship-toimitukseen. Kaikki hinnat, mukaan lukien maksut, ovat jälleenmyyjien eivätkä Adoben määrittämiä. Adobe ei pysty valvomaan hinnoittelua tai maksuja.
Yksinkertaista ja selkeytä lisenssihankinnat ilman jäsenyysvaatimuksia.
0800 95263
Saat merkittävät alennukset Adobe Acrobat- ja Adobe Creative Suite -ohjelmistoista sopimuksen kolmen vuoden voimassaolon ajan.
0800 95263
Ansaitset määräalennuksia yksittäistilauksella ilman jäsenyysvaatimuksia.
0800 95263
Saat merkittävät alennukset Adobe Acrobat- ja Adobe Creative Suite -ohjelmistoista sopimuksen kolmen vuoden voimassaolon ajan.
0800 95263
Yksinkertaista ja selkeytä lisenssihankinnat ilman jäsenyysvaatimuksia.
0800 95263
Anna oppilaille, opettajille ja henkilökunnalle edullinen pääsy Creative Suite -ohjelmiston käyttöön.
0800 95263
Voit lisensoida tietyn Adobe-tuotteen koko kampuksen alueelle tietyksi ajaksi.
0800 95263
Tarjoa loistavan edullisia hintoja tietyille Adobe-tuotteille opiskelijoille ja opetushenkilökunnalle.
0800 95263
Alennat organisaatiosi ohjelmistokustannuksia Adoben työasematuotteiden alennusten avulla.