Visioni vuodelle 2022

Uudessa vuodessa on niin paljon potentiaalia, ja meillä on suuret odotukset vuodelle 2022. Sen tulisi olla hieno, täynnä unohtumattomia hetkiä. Tavoitteet saavutetaan, ja ehkä pyyhimme joitakin asioita pois Tehtävälistalta.

Vision toteutus

Tulevaisuuden mietteissämme olemme pyytäneet viittä lahjakasta Behancen luovaa tekijää toteuttamaan vuoden 2022 tavoitteensa omalla uniikilla tyylillään. Perehdy heidän luomuksiinsa, kun esittelemme niitä tämän tammikuun ajan. Jotkin ovat myös ladattavissa maksuttomasti e-kortteina. Jos tunnet saaneesi ideoita, miksi et jakaisi omaa työtäsi sosiaalisessa mediassa #My2022Vision? 

Erilaisten maailmojen kokeminen

”Vuosi 2022 on minulle täynnä toivoa. Odotan, että voin viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona, matkustella Kaakkois-Aasiassa, olla yhtä luonnon kanssa ja olla yhteydessä erilaisista taustoista tuleviin ihmisiin. Haluan elää osallistavammassa ja rauhallisemmassa maailmassa, ja mielestäni on tärkeää nähdä maailmaa ja kokea se ymmärtääkseni sitä. Toivon, että voin nähdä uusia maisemia, kokeilla uusia ruokia ja omaksua muiden ihmisten kulttuureja.”

Alberto Seveso

Alberton intohimo valokuvaukseen ja kuvittamiseen alkoi 90-luvulla, jolloin hän sai inspiraationsa skeittipuistojen ja albumien kansien grafiikasta. Nyt hän luo omaa taidettaan lukuisille aikakauslehdille, kirjoille, blogeille ja brändeille. 

Piirtäminen hyvään tarkoitukseen

”Minulla on jatkuva halu piirtää ja löytää tekemiselleni merkitystä. Yhdistääkseni nämä kaksi intohimoani käynnistin äskettäin henkilökohtaisen projektin. Tarjoan taitojani hyväntekeväisyysjärjestöille ja järjestöille, jotka tukevat minulle tärkeitä asioita. Tavoitteena on auttaa levittämään heidän arvokkaita viestejään visuaalisesti kiinnostavammalla tavalla. Vuonna 2022 haluaisin omistaa enemmän aikaani tähän."

Luiza Laffitte

Brasilialainen kuvittaja Luiza, joka työskentelee tällä hetkellä Nantesissa, Ranskassa, yrittää jatkuvasti parantaa tekniikkaansa ja uskoo, että jos hän ei opi, hän ei kehity. Hän on digitaalitaiteilija, mutta hän rakastaa myös muun median kokeilua.

Paremman tasapainon löytäminen

”Vuoden 2022 visioni on yrittää tehdä mahdottomasta mahdollista – löytää oikea tasapaino perheen, työn ja valokuvauksen välillä. Noin vuoden jälkeen, kun en voinut matkustaa, aion vaalia jokaista vuonna 2022 saamaani tilaisuutta kuvata luonnon raakaa kauneutta ja sen villiä säätä. Minulle se tarkoittaa myrskyn läpi kestämistä, jotta voin vangita ensimmäiset valonsäteet, kun ne paistavat läpi."

Felix Inden

Espanjassa syntynyt ja Saksassa ja Chilessä varttunut Felix on aina ollut kiinnostunut maailman tutkimisesta. Felix uskoo vakaasti, että hänen karu maisemakuvauksensa toimii vain, jos se herättää tunteita. 

Uusien harrastusten kokeilu

”Rakastan todella työtäni, mutta koska myös digitaalisten kuvien piirtäminen on harrastus, käytän siihen paljon aikaa. Vuonna 2022 haluan tehdä vähän vähemmän töitä ja täyttää päiväni monipuolisemmin. Haluaisin ottaa enemmän aikaa itselleni ja tutkia uusia kiinnostuksen kohteita. Ystäväni osti minulle äskettäin pianon, joten haluaisin oppia soittamaan sitä paremmin. Haluaisin myös todella kokeilla surffausta, rullalautailua ja joogaa."

Laura Lhuillier

Lauralla on vahva kiintymys luontoon, ja hän on saanut vaikutteita tähtitieteestä, trooppisista kasveista ja villieläimistä. Monet pintakuviot ja iloiset hahmot määrittelevät hänen kuvitustyylinsä. 

Yhteistyö ystävien kanssa

”Olen puhunut ystävieni kanssa luovasta pakopaikasta yhdessä – haluaisin, että tämä tapahtuisi vuonna 2022. Ryhmässämme on sarjakuvapiirtäjä, keraamikko, kirjonnan harrastaja, ja itse rakastan silkkipainatusta. Kun tapaamme, meillä on aina runsaasti luovaa energiaa. Suunnitelmana on tehdä omia luomuksiamme käyttämällä suosikkimediaamme – ja sitten luoda yhdessä toinen taideteos. Toivon, että tuloksistamme voisi tulla näyttely.”

Maïté Franchi

Pariisin Deco-muotojen ja -pintakuvioiden inspiroima ranskalainen kuvittaja Maïté välittää paljon tunteita rohkeissa, graafisissa ja kauniisti rakennetuissa luomuksissaan. 

Upota itsesi yhteisöön.

Tutustu uusiin taitoihin ja kykyihin.

Osallistu luoviin haasteisiin, seuraa live-lähetyksiä ja katso yksinkertaisia opastusohjelmia.

Hanki ideoita Behance-taiteilijoilta.

Selaa portfolioita, verkostoidu samanhenkisten ihmisten kanssa ja esittele omia luomuksiasi yhteisölle. 

Aloita runsaalla määrällä maksuttomia resursseja.

Elävöitä vuoden 2022 visiotasi Adobe Stockin maksuttomilla kuvilla, videoilla ja grafiikalla.

Eikö sinulla ole Creative Cloudia?

Saat 7 päivän maksuttoman kokeilujakson, jonka aikana voit tutustua kaikkiin luoviin sovelluksiin. Kokeile suunnittelua, kuvitusta, animaatiota ja paljon muuta.

Juhlatarinani

Ennen kuin aloitimme tämän projektin, kutsuimme kuusi muuta lahjakasta luovaa henkilöä tallentamaan mieluisimmat juhlahetkensä. Tutustu heidän luomuksiinsa ja tarinoihin niiden takana.